maanantai 23. maaliskuuta 2015

Dexter(korvaava tehtävä)

Dexter on yhdysvaltalainen sarja, jota näytettiin vuodesta 2006 vuoteen 2013 Showtimella. Pääosassa toimii 6 Feet Underista tuttu Michael C Hall. Hall näyttelee sarjassa Miami Metron murharyhmässä työskentevää veriroisketutkijaa. Hän ei ole aivan tavallinen veritutkija, koska öisin hän murhaa ihmisiä, jotka ovat joko todettu syyttömäksi oikeudessa vaikka ovatkin tehneet rikoksen tai sitten eivät ole vielä jääneet virkavallalle kiinni. Hän oppi isältään säännöt, jotka auttavat häntä selviämään normaalissa elämässä teeskentelemällä olevansa normaali ja hän myös oppia tarkat menetelmät ihmisen tappamiseen ja hävittämiseen jäämättä kiinni. Dexterin ollessa 3-vuotias hän todisti äitinsä murhan, joka traumatisoi hänet. Harry oli ensimmäinen poliisi paikalla ja vei Dexterin turvaan. Harry päättikin adoptoida Dexterin omaksi pojakseen kasvattaakseen hänet. Hänen isänsä Harry huomasi Dexterin jo pienessä iässä olevan kiinnostunut muiden satuttamisesta, koska hänellä oli tapana tappaa eläimiä. Tästä lähtikin aluksi eläimien tappaminen isänsä kanssa ja lopulta ihmisten.

Ensimmäinen tuotantokausi perustuu Jeff Lindayn romaaniin Dexterin pimeät unet. Muut kaudet ovat sarjan tekijöiden käsikirjoittamia. Kokonaisuudessaan sarja on 8 kautta pitkä ja jaksot kestävät n. 50-60 minuuttiin. Koko sarjan ajan hahmo Dexter Morgan kehittyy paljon ihmisenä. Alussa olevaa kylmää tunteetonta ihmistä ei voi tunnistaa samaksi viimeisillä kausilla. Joka kaudella tapahtuu jännittäviä juonenkäänteitä, jotka saa melkeinpä koukkuun sarjaan ja ennen kuin huomaakaan on katsonut koko sarjan muutamassa viikossa.



1 kommentti:

  1. Hyvä! Muutama muokattava kohta:
    jotka ovat selvinneet murhasta oikeudessa tai ei ole vielä jäänyt kiinni poliiseille.
    traumasoi
    kiinostunut
    juonen käänteitä, jotka saa melkeinpä koukkuun sarjaan



    VastaaPoista